Ajankohtaista

Joraten@Joensuu kesätanssileiri koululaisille 6-10.6.2016

Cat People Tanssikoulu järjestää tanssileirin koululaisille kesäkuun alussa. Leirille voi osallistua kaikki alakouluikäiset tanssista kiinnostuneet lapset ja nuoret. Osallistumiseen ei tarvitse olla aiempaa tanssitaustaa!

Tunnit ovat ma-pe 6-10.6.2016

Ilmoittautuneiden mukaan olemme perustaneet yhden ryhmän:
7-9v. & 10-12v. yhdessä klo 10.00-13.00

Leirin opettajina toimiin Anna Kiuru ja Tiina Hiekkala

Leirin sisällöt:

Tanssileirin tunneilla harjoitellaan show- ja streettansseja kahden opettajan voimin. Aluksi tutustutaan toisiimme leikkien ja pelien avulla. Tunnit sisältävät lämmittelyosuuden, tanssiteknisen osuuden ja sarjan tekoa ilmaisua poissulkematta. Lopuksi venyttelyt ja rentoutusta.

Streettanssiosuuksissa harjoitellaan hip hopin perustaa: bouncea, eli joustoa ja opitaan hip hop -liikkeitä, kuten running man ja bart simpson. Opittuja asioita yhdistellään sarjoiksi, joissa nautitaan hip hop -musiikin biitistä. Pistetään kaikki bounssaamaan ja hiki iloisesti virtaamaan!

Showtanssiosuuksissa opetellaan kehonhallintaa, piruetin alkeet ja tanssitaan eri tanssityyleistä vaikutteita ottaen. Showtanssissa tehdään myös opettajan ohjeiden mukaan omia tansseja. Piruetti, hyppy ja ja pas de bourree - kohta sinua tanssikärpänen puraisee!

Leirille voi ilmoittautua nettisivujemme kautta lukujärjestys-sivulta . Tervetuloa viettämään mukavia kesäpäiviä tanssien ja tutustuen uusiin kavereihin!

Lisätietoja: anna@catpeopleshowtanssijat.fi
elina@catpeopleshowtanssijat.fi



© 2012 Craze / Catpeople